Sanaskivi esittely tapahtumat tuotteet
korut
palvelut
hypnoosi elämäntaidon valmennus aarrekartta kivikurssit tarot -tulkinta hinnasto
Palaute- ja yhteyssivu
Kivikorut ja hypnokonsultointia. Porvoo Finland

PALVELUT

MIELIKUVAVALMENNUS, HYPNOOSI

Hypnoosi on lyhyesti sanottuna muuntunut tietoisuuden tai tajunnan tila. Hypnoosi on syvän rentoutumisen tila. Sama tila mikä hypnoosissa saavutetaan, on jokaiselle ihmiselle tuttu normaalista päivittäisestä elämästä: kun olemme juuri nukahtamaisillamme tai juuri heränneet, aivomme ovat samalla aaltopituudella kuin hypnoosissa. Myös hyvin tarkka keskittyminen johonkin asiaan tai tekemiseen vastaa samaa. Hypnoosia vastaavan tilan voi siis saavuttaa itsestään ilman erillistä ohjausta.
Erilaiset televisiossa esitettävät hypnoosiohjelmat antavat melko vääristyneen kuvan hypnoosista. Ihminen ei ole tahdottomassa, tiedottomassa tilassa hypnoosin aikana, vaan ikään kuin kahdessa paikassa yhtä aikaa. Ihminen on toisaalta tietoinen ympäristöstään, ja toisaalta omissa mielikuvissaan. Vaikka hypnoosissa kuuleekin ympäristön äänet, ne jäävät taustalle eikä niillä ole merkitystä.
Hypnoosi rentouttaa mielen ja kehon, ja hypnoositilan saavuttaminen on aina henkilön omasta tahdosta kiinni. Ketään ei voi pakottaa hypnoosiin, eikä hypnoosiin voi jäädä. Ketään ei voi myöskään saada hypnoosissa tekemään asioita, jotka ovat vastoin henkilön moraalia tai etiikkaa.
Hypnoositilan kokeminen ja hypnoosiherkkyys ovat hyvin yksilöllisiä. Toiset reagoivat herkästi hypnoosissa annettuihin suggestioihin eli kehoituksiin, toiset eivät reagoi niihin lainkaan. Hypnoosiherkkyyttä ja kykyä mennä hypnoosiin voi harjoittaa kerta kerralta.

Hypnoosi sopii kaikille mieleltään terveille aikuisille ihmisille. Lisää tietoa hypnoosista mm. Hypnoosiliiton sivuilta

Yksi hypnoosi-istunto kestää 1,5 - 3 tuntia, josta varsinaista hypnoosityöskentelyä on 1-2 tuntia. Ensimmäiseen kertaan varaan aina aikaa 3 tuntia, jotta ehdimme keskustella perusteellisesti siitä, mitä tarvitset.

Hypnoosin avulla voi saada apua mm. seuraaviin asioihin


Asioiden työstämiseen voidaan myös käyttää erilaisia narratiivisia tekniikoita


Hypnoosi-ohjausten hinnat löytyvät Hinnasto-sivulta